04/08/2021
MOIKKA! 🧡 Haemme dumplings-kioskin myyjiä!
Turun sydämessä sijaitseva Saigon Corner avaa kesän loppukaudeksi dumplings-kontin Turun jokirantaan - aivan Auransillan kupeeseen.
Konsepti on yksinkertainen: tarjoamme erilaisia dumplingseja eri valmistustyylein.
Itse dumplingseja ei valmisteta kontissa vaan dumplingsien viimeistely ja loppukypsennys sekä esillepano tapahtuu kontissa, joten sinulla ei tarvitse olla kokkitaustaa ennestään.
Panostamme asiakaspalveluun, tehokkuuteen sekä huolellisuuteen. Aiempaa asiakaspalvelukokemusta ei vaadita. Haemme reippaita, kärsivällisiä ja oma-aloitteisia tiimiläisiä! Toivomme, että sinulta löytyy hygieniapassi.
Haluamme kehittää kontin toimintaa jatkuvasti, joten toivomme kehitysinnokkuutta myös työntekijöissämme. Kuuntelemme, jos ja kun on kehitettävää, ja pyrimme toteuttamaan kehitysideoita aina työntekijöiden sekä asiakkaiden eteen. Haluamme olla se paras työnantaja, jota sinulla on ikinä ollut.
Etsimme noin kolmea työntekijää. Työtä on mahdollista tehdä noin 15-30h viikossa - tarpeen tullen jopa enemmän. Neuvotteluvaraa on myös työtunneissa. Työ alkaisi arviolta elokuun alkupuolella. Valitettavasti tarkkaa päivämäärää ei vielä ole, sillä kontin valmistuksessa on ollut paljon viiveitä COVIDin takia.
Kontti on jokirannassa, joten säävaraus on otettava huomioon. Toistaiseksi emme tiedä, kuinka kauan kontti tulee olemaan jokirannassa. Määräaikainen työ on ainakin syyskuun loppuun. Kontti voi olla mahdollisesti avoinna loka-marraskuuhun asti, jos kelit suosivat. Tällöin jatkamme työsopimusta. Mahdollisuutta on myös jatkaa sitten seuraavana kesäkautena huhti-syyskuun, ja mahdollisesti pidemmällekin vuotta kelien suosiessa.
Jos ilmoitus herätti innostusta, laitathan CV:n sekä työhakemuksen tulemaan!
Laitathan sähköpostia osoitteeseen [email protected], jos sinulla on kysyttävää. Voit myös soittaa numeroon 0409377222 arkisin 16-17.
Tehdään tästä loistotiimi!
- Saigonin väki
Avoin työpaikka: Dumplings-kioskin myyjä - Saigon Corner: Dumplings., Turku. Duunitorilla lisäksi yli 30 000 muuta avointa työpaikkaa. Lue lisää nyt!