Ravintola Maharaja

Ravintola Maharaja STADIN PARAS INTIALAINEN RAVINTOLA Paikassa on yli sata asiakaspaikkaa. Ravintola sopii myös yksityistilaisuuksiin, ja siellä on myös erillinen kabinetti.

Maharajaa sanotaan usein Helsingin parhaaksi intialaiseksi ravintolaksi, ja se on toiminut Mannerheimintiellä jo vuodesta 1993.

Koronaviruksen tilanne aiheuttaa aiheellista huolta ja keskustelua sekä kysymyksiä. Olemme henkilökuntamme kanssa pohtin...
23/03/2020

Koronaviruksen tilanne aiheuttaa aiheellista huolta ja keskustelua sekä kysymyksiä. Olemme henkilökuntamme kanssa pohtineet tilannetta ravintola-alan kannalta ja miettineet kuinka toimia tilanteessa joka väistämättä on jo vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan ravintolan tilanteeseen.

Seuraamme edelleen tilannetta ja toimimme yleisten annettujen ohjeiden mukaisesti. Tällä hetkellä pidämme ravintolan auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti.

Me olemme tehostaneet hygieniaa entisestään ja ravintolastamme löytyy käsienpesu mahdollisuuden lisäksi myös käsidesiä. Olemme myös päättäneet että laitamme asiakkaamme istumaan vain mahdollisimman väljästi ja saamme näin suositeltua väliä asiakkaiden välille.

Take away annokset nyt -20%! Meillä myös toimii kotiinkuljetus Foodoran ja Woltin kautta. Heidän kauttaan etukäteen maksettuna voi tilata ruokaa kotiin ”jätä oven taakse” tyylillä eikä näin tarvi olla kontaktissa kuskin kanssa .

Lounasaikana olemme vaihtaneet thali-annoksiin ja laitamme buffetlounaan tauolle kunnes tilanne tästä paranee. Lounasta saa myös mukaan!

Kysymykset ja tilaukset 09- 444436

Kaikesta tästä huolimatta haluamme toivottaa aurinkoista kevättä kaikille ☀️

06/10/2019

LOUNAS
MA-PE
11:00 - 15:00
Lounasbuffet sisältää erilaista Lämmintä Ruoka, salaattia, basmatiriisiä, naan-leipää ja kahvia tai teetä
TERVETULOA :)

07/05/2019

Tervetuloa ÄitienpäiväLounaalle 🥂❤️🎉

22/04/2019

Vappulounas ja äitienpäivä 2019
Nauti vappulounas Maharajassa. Tervetuloa juhlimaan vappua 2019 kanssamme
Maharaja palvelee Vappuna 1.5. ja Äitienpäivänä 12.5. kello 12.00 – 21.00.

15/10/2018
11/05/2018

ÄITIENPÄIVÄ 13.5
Tule perheesi kanssa viettämään Äitienpäivää luoksemme!
Ravintola on auki äitienpäivänä klo 12-21
Tervetuloa

Hyvää Joulua kaikille 24.12 : suljettu25.12 : suljettu26.12 : 13-21Tervetuloa
24/12/2017

Hyvää Joulua kaikille

24.12 : suljettu
25.12 : suljettu
26.12 : 13-21
Tervetuloa

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää hyvät asiakkaamme ja koko Suomi 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi! 🇫🇮️ 🎆Toivotamme kaikille...
06/12/2017

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää hyvät asiakkaamme ja koko Suomi 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi! 🇫🇮️ 🎆
Toivotamme kaikille oikein mukavaa juhlapäivää! 😊
Olette tervetulleita juhlistamaan Itsenäisyyttä myös meille, olemme auki klo 21 asti. 😋 🎉 🇫🇮️

Tervetuloa syömään Helsingin parasta intialaista ruokaa! 😊Kannattaa maistaa myös meidän jälkiruokia, kuten esimerkiksi G...
05/12/2017

Tervetuloa syömään Helsingin parasta intialaista ruokaa! 😊
Kannattaa maistaa myös meidän jälkiruokia, kuten esimerkiksi Gulab Jamunia tai Baqlavaa. 😋 Jälkiruuat ovat tarjouksessa vielä tämän viikon,tervetuloa! 😃

Etkö halua poistua kotoa sunnuntaina?Ei huolta, meiltä voit tilata myös vaikka koko ruokalistan woltin kautta! 😄 Tee til...
03/12/2017

Etkö halua poistua kotoa sunnuntaina?
Ei huolta, meiltä voit tilata myös vaikka koko ruokalistan woltin kautta! 😄 Tee tilaus puhelin aplikaatiolla tai woltin nettisivuilta: https://wolt.com/fin/helsinki/maharaja/ . 🍽😃

Indian cuisine

Kiinnostaako sinua maukkaan palak paneer annoksemme valmistus salaisuudet?🤔 Annos on vaikea saada maistumaan hyvälle ilm...
01/12/2017

Kiinnostaako sinua maukkaan palak paneer annoksemme valmistus salaisuudet?🤔 Annos on vaikea saada maistumaan hyvälle ilman kunnon ohjeita, m***a tällä reseptillä onnistut varmasti! 😊

Osoite

Mannerheimintie 21-23
Helsinki
00250

Aukioloajat

Maanantai 11:00 - 23:00
Tiistai 11:00 - 23:00
Keskiviikko 11:00 - 23:00
Torstai 11:00 - 23:00
Perjantai 11:00 - 23:00
Lauantai 12:00 - 23:00
Sunnuntai 12:00 - 21:00

Puhelin

+3589444436

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ravintola Maharaja :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa