29/04/2022
KGM-KLUBIN GRANDE FINAL: EME
Toistaiseksi viimeinen KGM-Klubi on edessä ja Kathrinalla perjantaina 29.4 esiintyy upea EME!
Vasta viime lokakuussa kiitellyn debyyttialbuminsa Sanoinks mä ton äänee? julkaissut 26-
vuotias Hilda Kähkönen aka EME on tuotteliaalla päällä. Vaikka levystä on kulunut vasta
puolisen vuotta, on artisti ehtinyt jo olla mukana fittaamassa niin Asteen kuin
Nopsajalankin uusilla sinkuilla ja on nyt jo valmiina julkaisemaan tulevan albuminsa
ensimmäisen singlen.
Perjantaina 29.4. ilmestyvän uuden EME-sinkun nim on Hyvästi. Se kertoo siitä, kun
elämässä on meneillään joku ihana juttu, m***a pelkäät antaa sille oikean tilaisuuden.
”Jostain syystä näet, et se juttu tulee kuitenkin päättymään ja toivot, että se tapahtuis
mahollisimman kivuttomasti. Hyvästi on tanssittava anthem sille heittäytymisen pelolle. En
tiedä saanko sanoa tällee, mut sanon nyt kuitenki, et tää on varmaan mun paras biisi”, EME
kertoo.
Viime vuonna YleX:n Läpimurto 21 -listauksessa upeasti neljänneksi sijoittunut EME tekee ja
tuottaa omaäänistä introverttipoppia omassa huoneessaan. Artisti haluaa olla esikuva
tuleville naistuottajasukupolville - ja päästä eroon edellä mainitusta nais-etuliitteestä.
Showtime : 21:00
Illan isäntä: Pole
Juomaa ja ruokaa tarjolla tuttuun tapaan ja ravintola on auki 16-02!
Tervetuloa!
The concept of our restaurant from the beginning has been to celebrate and embrace the Slavic culture and it’s traditions. At the moment our name seems unfortunate but we hope that everyone understands that we do not condone the current situation and fully support Ukraine in these terrible times. We have many traditional dishes from many different Slavic countries including Ukrainian traditional borsch soup made with our chefs Ukrainian grandmothers recipe. We do not accept any hate speech or discrimination towards any of the Russian speaking community in Finland or around the world. We wish everyone get along and remember to support your local restaurants.
We will be donating 1€ from each borsch soup sold to UNICEF to help the children and families in Ukraine.