07/08/2019
osa 2
Yrittäminen on aina riski, m***a aina sitä haluaa uskoa että onnistuu lopulta. M***a mites tässä taas näin kävi? Tästä on tullut ” yksi asiakas kerrallaan-kahvila” paitsi aamuisin, jolloin ne muutamat uskolliset aamupalaverin miehet ilahduttavat käynnillään minua ja toisiaan – iso kiitos heille! Ensimmäiset puoli vuotta minulta kysyttiin, että missä ne on kaikki muut asiakkaat jotka oli täällä aina ennen? Jouduin – ja joudun edelleen vastaamaan EN TODELLAKAAN TIEDÄ! Nyt sitä ei enää ees kysytä.
Onko se oikeesti aina yrittäjän itsensä vika, jos ei menesty? Ei oo osannu markkinoida ja mainostaa riittävästi? Ei ole osannut valita oikeita tuotteita myyntiin, ei ole osannut hinnotella, ei ole muistanu riittävästi hymyillä? Ei ole ylittänyt asiakkaan toiveita? Väistämättä sitä ajattelee, että vika on itsessään.
Kun on yrittänyt tällä kylällä jo m***a kertaa, ja taas kerran näyttää siltä, ettei palveluksiani tarvita, nousee inhimillinen tunne pintaan: se on häpeä. Häpeä siitä, että on yrittänyt turhaan- tehnyt itsestään melkein kylähullun, joka kävellä kopsuttelee läpi kylän joka arkiaamu ” yrittämään ”. Rohkeaksi minua on sanottu monesti, kun uskallan yrittää aina uudestaan. Alan tajuta itsekin, ettei se ole rohkeutta- se on silkkaa hulluutta! Sanoin sanomalehti Karjalaisen jutussa talvella, ettei yrittäjää uuvuta työn paljous vaan hiljaisuus. Ei ole eka kerta, kun olen ennustanut oman tulevaisuuteni ihan vahingossa!
Yksityisyrittäjä on todellakin yksinyrittäjä. Eräs nuori ja fiksu yrittäjänä toiminut henkilö sanoi minulle, että yksinyrittäminen on kaikista ihaninta hommaa, m***a välillä se on myös kaikista paskinta. Oikeassa oli
Ja kuten on jo aiemmin todettu, ei tämmöisiä asioita pitäs asiakkaille kertoa- ei ketään kiinnosta, meneekö yrittäjällä huonosti vai hyvin, kunhan asiakas saa sitä mitä on tullut hakemaan. Eihän ketään kiinnosta nykymaailmassa sekään, onko joku lihonut puolessa vuodessa 10 kiloa- ihmisiä kiinnostaa se, onko joku laihtunut puolessa vuodessa 10 kiloa! Ei ketään kiinnosta, miten joku selviää ykkössatasilla kuussa, ihmisiä kiinnostaa se, miten ykkössatasilla voi lähteä sijoittamaan jotta on ennen eläkeikää miljonääri!
Huomenna tulee tämän vuodatuksen huipennus; sitten lopetan tämän valituksen ja asennoidun elämään ja yrittämiseen positiivisemmalla asenteella. Tai ainakin realistisesti ( niin kuin tähänkin asti!)